Heikki Kauppi
Olen syntynyt Lumijoen Lapinkylässä 23.8.1945, joten tänä vuonna tuli 60 vuotta täyteen. Kotini oli lähellä juoksu/valmennusmestari Paavo Meskuksen kotia ja Lapinkylän kansakoulua, missä Paavo toimi yläkoulun opettajana. Paavolta sain urheilukipinän, jota yritän vielä pitää hengissä, vaikka se onkin aika vaikeaa. Oulun kautta siirryin Kempeleen Ollilanperälle syksyllä 1975 ja 10 vuotta myöhemmin omakotitaloon Santamäkeen, missä asun edelleen Elina-vaimon kanssa.
Juoksin harrastus/kuntoilumielessä koko ajan tehden 10-20 km:n maasto/ maantielenkkejä 4-6 kertaa viikossa. Kunto nousi niin, että 1960/70-lukujen vaihteessa olisin ollut valmis maratonille, mutta silloin ei massamaratoneja ainakaan Oulun seudulla järjestetty, joten se siitä. Ilman vetoharjoituksia osallistuin muutamiin 1500 m:n ratajuoksuihin Oulussa; ennätyksi jäi 4.27.29.
Liityin Kempeleen Maratonklubi ry:een vuonna 1995, jolloin juoksin myös ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen maratonini Helsingissä. Aikaa kului 9 minuuttia yli neljä tunnin, sillä, johtuen etupäässä jalkapohjalihasten kipeytymisestä, kävelin viimeiset 10 kilometriä.
Puolimaratoneja olen juossut 10 kappaletta, kaksi kertaa vähän alle 1.31.00. Ennätys on 1.30.40, eikä se siitä enää parane. Voi olla, etten enää juokse edes puolikasta kokonaisesta puhumattakaan.
Heikki Paukkerin hankkimiin metsänkylvö ja -istutustalkoisiin olen osallistunut useita kertoja. Viime vuosina näitä hommia ei enää ole tullut Heikistä riippumattomista syistä. Muita talkoita on ollut aika vähän, enkä muista osallistuneeni juuri muihin hommiin.
Osallistuin maantiematkojen mittauskurssille vuonna 1996 Hämeenlinnan Aulangolla. Maantiematkojen virallisena mittaajana olen mitannut kymmeniä maratoneja ja muita lyhyempiä maantiereittejä ympäri Suomea, kuitenkin etupäässä Pohjois-Suomessa. Joukkoon kuuluu myös muutamia SM-tason reittejä.
Leirejä pidettiin 1990-luvun loppupuolella mm. Luurinmutkassa ja ruska-aikaan Levillä. Osallistuin näihin tapahtumiin aktiivisesti. Luurinmutkaleirit hiipuivat 1990-luvun lopulla, mutta ns. "korkeanpaikanleiri" Kittilän Sirkassa on pysynyt voimissaan johtuen osaksi siitä, että leiri järjestetään Ruskamaratonin aikaan; osa leiriläisistä juoksee Ruskamaratonin, ja esim. Paavo Takalahti on voittanut sarjansa ainakin pari kertaa. Olen osallistunut Levin leireihin aktiivisesti ja juossut siellä puolikkaan kolme kertaa.
Heti klubiin liittymiseni jälkeen kuuluin Pentti Kuivalan johtamaan ja Alpo Talvensaaren avustamaan reitinmerkintäjoukkoon. Seuraavana vuonna vastuu maratonreitin mittaamisesta ja merkinnästä siirtyi minulle. Kempele z Maratonin aikana olen vastannut reitin ja sen risteysten turvallisuudesta noin 25 henkilöä käsittävän joukon avulla, josta osa on ollut Matti Teirikon paikalle hoitamia koululaisia.
Olen toiminut KeMaKin hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2000 - vuoden 2007 loppuun asti ja Kempele z Maratonin johtajana vuosina 2004 ja 2005.
Kempeleessä 18.10.2008
Heikki Kauppi




vierailija 24.3.2009 jälkeen.